Englanti Birmingham helmikuu 2016

Looking forward to meet you all!

Helmikuussa 2016 kävimme tutustumassa Dummer beagleihin. Reissuun lähti 16 Astalan koiran omistajaa.

 

Alkusyksyn pimenevinä iltoina on mukava muistella menneitä beaglereissuja ja suunnitella sopivia lähestymistapoja, joilla uudet matkat tulisivat mahdollisiksi. Syksyllä 2015 matkan kohteeksi valikoitui kennel Dummer, jonka koiriin olimme tutustuneet edellisenä kesänä Festival of Hunting –tapahtumassa. Kennelin Master, Jo Parris, sekä Huntsman Stephen Duckmanton toivottivat meidät tervetulleiksi jo ensiviestin saatuaan ja niin lähti matkajärjestelyjen suunnittelu käyntiin!

 

Tehtävälistalla on monta muistettavaa ja tärkeimpänä tietenkin aikataulujen ilmoittaminen koko Astalan väelle. Kun lentoaikataulut ja metsästyspäivä oli lyöty lukkoon, ilmestyi Ningin seinälle alustava matkaohjelma, jonka jälkeen mukaanlähtijöiden listaan  alkoi tulla muitakin kuin meidän kahden nimet!

 

18.2. Lento Helsinki - Birmingham.
19.2. Tutustumista Birminghamiin ja yhteinen illallinen.
20.2. Kennelvierailu Dummer Beagles ja ajuemetsästyksen seuraaminen.
21.2. Päivä Birminghamissa tai paluulento Birmingham – Helsinki
22.2. Paluulento Birmingham - Helsinki

Dummer-kennelin metsästysmaastot sijaitsivat reilun parin tunnin ajomatkan päässä Birminghamista, joten majapaikaksi valikoitui Birminghamin kaupunki, West Midlandsissa –samainen kaupunki, missä pidetään vuosittain maailman suurin koiranäyttely, Crufts. Helmikuun 18. päivän aamuna lentokentällä nähtiin iloisia jälleennäkemisiä ja matka kohti Dummer-beagleajueen metsästyspäivää saattoi alkaa!

 

Birmingham osoittautui sopivan kokoiseksi kaupungiksi ja Novotel-hotellin sijainti ruokapaikkojen, pubien ja ostoskatujen läheisyydessä mahdollisti jokaiselle sopivanlaista päiväpuuhaa ennen varsinaista H-hetkeä, ajuepäivää.

 

Lauantaiaamuna kokoonnuimme hyvissä ajoin hotellin aulaan metsästysvarusteisiin pukeutuneina ja ennen bussiin nousua asetuimme ryhmäkuvaan, jossa 17 hymyilevää ihmistä katsoo kameran linssiin pieni jännityksen vire vatsanpohjassa.

 

Lyhyt ajomatka ajueen lähtopaikalle sujui leppoisasti jutellen ja edellisten matkojen tarinoita kuunnellen. Ensikertalaisia mukana oli kolme  -Toni, Juha-Matti ja Kaisa, joille tuleva päivä alkoi hahmottua siinä missä meille muillekin.

 

Saavuimme Moreton –in –Marshiin hyvissä ajoin ennen ajueen liikkeelle lähtöä. Jon olimme tavanneet jo puolimatkassa ja nyt tutustuimme myös Stepheniin, jonka vastuulla ajueen ohjaaminen metsästyspäivänä oli. Paikalla oli myös metsästyshaukka, jolla oli tärkeä rooli metsästystapahtumassa.

 

Alkuseremonioiden, joihin kuuluivat herkkupöydän antimista nauttiminen, Jon puhe ja tervetulotoivotukset sekä metsästysmaljan nostaminen, jälkeen ajue päästettiin vapaaksi ja päivän pääohjelma saattoi alkaa! Metsästyspäivän aikana kuljimme aktiivisuustasosta riippuen kilometreistä kymmeniin kilometreihin ja reippaimmat liikkuivat koko pitkän päivän ajueen mukana mutaisilla teillä ja pelloilla. Ensimmäiset ajot kuulimme aivan alkumetreillä ja melkoinen konsertti se olikin, kun 30 koiran haukku täytti ilman yhtä aikaa!

 

Päivä Englannin nummilla ja kyläteillä on aina yhtä mieleenpainuva, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Iltapäiväteen aikaan palasimme enemmän ja vähemmän märkinä ja mutaisina bussille ja paluumatka kohti Birminghamia alkoi. Illan ohjelmaan mahtui vielä ruokailua yhdessä, parhaassa seurassa, ja niinpä etsimme mukavan ruokapaikan hotellin läheisyydestä. Illan yllätysnumerosta pääsi tällä kertaa nauttimaan Samuli, jonka juhlapäivän kunniaksi viritimme kauniisti soivan onnittelulaulun kera keittiömestarin bravuurikakun, jota koristamaan mahtui yksi kynttilä!

 

Vaikka matkapäiviä tälläkin reissulla oli matkaajista riippuen vain 3-4, mahtui siihen monenlaista  -kadonneita matkalaukkuja, joogahetkiä kuntosalilla, vinttikoirakilpailujen seuraamista, metsästystä, juhlia, tuliaisostoksia ja muisteloita, sekä pisteenä iin päälle Marietten puheen kera lahjoittama puuveistos-beagle, joka tällä hetkellä koristaa kiertopalkintona Astalan Xenjan –Astalan ajojen VSP-koiran palkintohyllyä.

 

 

We had a wonderful day outside with Dummer Beagles on Saturday. Thank you Jo, for sharing this experience with us!