Soroyan metsästysreissu 2011

Metsästyskaudet avataan mukavimmin porukassa.

Vuonna 2004 Pälsynahon Markon Astalan Eräneuvos ajeli kuulemma siihen malliin, että omakin kiinnostus heräsi koiran suorituksiin. Sovittiin Markon kanssa yhteisestä Lapin metsästysreissusta, jotta saisin seurata Eetun touhuja käytännössä. Matka tehtiin heti syyskuun alussa ja siellä toteutui ensimmäisen kerran yhteinen, kahden miehen ja kahden koiran voimin suoritettu Astalan kennelin metsästyskauden avaus. Matka oli onnistunut ja Savukosken luonto hyvine jäniskantoineen osuivat kohdalleen.

 Reissun jälkeen oli pitkään hyvä mieli, joten yhteistuumin päätimme uusia reissun seuraavanakin vuonna. Suunnitellessamme syksyä 2005 kyselimme muiltakin Astalan koiran omistajilta kiinnostusta lähteä matkaan. Ja sitähän löytyi, joten silloin lähdettiin reissuun Naruskaan jo viiden miehen ja kuuden koiran voimin. Vuonna 2006 Astalan ajokausi käynnistettiin  Posiolla,  2007 Pellossa,  2008 Seipäjärvellä ja 2009 Vanttauskoskella lähellä Rovaniemeä.  Osallistujamäärä kasvoi vuosi vuodelta ja huippu saavutettiin vuonna 2010 uusintareissulla Vanttauskoskelle.  Silloin urheita metsästäjiä oli matkassa jo 17 ja ajavia beagleja 20. Vuosi 2011 ei tehnyt poikkeusta –viimeisin metsästyskauden avaus tehtiin Norjassa, Soroyan saarella ja siitäkin reissusta on lukuisia hyviä muistoja.

Tiivis metsästystapahtumaan liittyvä yhdessäolo –matkan suunnittelu, metsästyslupien hankinta,  ajoreittien valinta, autokuntien muodostaminen,  ruokailujen suunnittelu ja tietenkin itse metsäpäivät illanviettoineen luovat muistoja, jotka eivät unohdu. Näiden reissujen aikana on monista tutuista tullut ystäviä keskenään.

Astalan ajot

Liukkosen Jari kehitti 2007 Pellon metsästysreissulla yhdeksi aamupäiväksi leikkimielisen ajokokeen, jonka säännöt noudattavat pääpiirteissään ”sinistä kirjaa”. Muutoksina on, että tässä kisassa on vain yksi erä ja koiran omistaja saa toimia itse tuomarina. Nuoria koiria saa auttaa ja ammutusta riistasta saa joko miinus- tai pluspisteitä riippuen siitä, kuinka kauan omistaja malttaa olla ampumatta.

Tästä leikkimielisestä kisasta sai alkunsa Astalan ajot, jokavuotinen tapahtuma yhteisillä metsästysreissuilla.

Unelmista teoiksi

Pohjois-Norjassa sijaitseva Soroyan saari on ollut useampia vuosia mielessä Astalan metsästyskauden avauspaikkana. Soroyan kaunis ja koskematon luonto ja upeat maisemat ovat herättäneet oman kiinnostuksen ja viestiä on virrannut myös saaren loistavista jäniskannoista. Näköesteettömät rinteet mahdollistaisivat kuuleman mukaan ajettavien ja ajajan seuraamisen pitkiäkin aikoja ja jopa yhtä aikaa –tämä oli pakko päästä itse kokemaan! Haaveet oli aika toteuttaa ja lähteä katsomaan pystyisikö saari lunastamaan lupauksensa.

Vihjaisin keväällä ensimmäisen kerran Astalan kennelin foorumilla Soroyasta mahdollisena ajokauden avauspaikkana ja se sai siihen malliin kannatusta, ettei muita vaihtoehtoja enää tarvinnut miettiä - Astalan metsästyskausi 2011 avattaisiin Soroyan saarella, Pohjoismaiden pohjoisimmassa nurkassa, Norjassa.

Jännitys nousee

Haave alkoi muuttua todeksi perjantaiyönä 9.9.2011 kello 4.00, kun Kjell saapui Ruotsaloon ja Ina sekä tavarat saatiin vaihdettua samaan autoon. Muutamia tunteja aikaisemmin Samuli oli hypännyt Helsingissä Rovaniemen autojunaan, johon Janne puolestaan nousi Kokkolasta samaan aikaan meidän lähdön kanssa. Mika ja Antti kulkivat etujoukoissa ja olivat jo lähestymässä aamupalapaikkaa Hetassa.

Ajelimme Kjellin kanssa leppoisasti vuorotahdilla pohjoista kohti. Hetassa tapasimme matkakumppanit Jannen ja Samulin ja sieltä matka jatkui kohti rajaa. Rajanylitys sujui tulissa kyselyittä ja lauttarantaan ehdimme jopa ennen suunniteltua aikaa. Mika ja Antti olivat lauttarannassa vastassa ja myös me mahduimme jo 16.30 lähtevään lauttaan. Samulin autokunnan kohtalona oli jäädä odottamaan seuraavaa ja illan viimeistä lauttaa, joka lähti klo 19.30. Lautalla tapasimme norjalaisia beaglemiehiä ja kuulimme hurjia juttuja tulevasta. Soroyan saari oli enää tunnin päässä!

Masse hare!

Majoittuminen Bestemorshusettiin sujui ongelmitta. Vuokraamamme talo osoittautui oikein sopivaksi meidän porukalle. Kjellin kanssa pääsimme vielä illalla talon vuokraajan, Ahmedin, kyytiin ja saimme opastetun kiertoajelun sopiville metsästysalueille. Ahmed osoittautui mielenkiintoiseksi oppaaksi. Ajelimme vuoristotietä ja vähän väliä Ahmed osoitti jotain aluetta ja sanoi painokkaasti ” Masse Hare”. Tuo huomautus jäikin kaikkien meidän osallistujien mieleen, niin monesti sen tuolla reissulla kuulimme ja siitä tuli tämän reissun ”slogan”.

Jahtikauden avaus

Lauantaina heräsimme aamunkoitossa ja suuntasimme ensimmäiselle retkelle maastoon. Tiputin Kjellin ja Inan autosta ja jatkoin vajaan kilometrin tietä etiäpäin. Otin Nöpön autosta ja tutkaa laittaessa se veteli pitkiä henkosia ilmasta. Kuuden sekunnin kuluttua irtilaskusta sillä oli jo hyvä yöjälki. Ajo lähti kuuden minuutin kuluttua.

Samoihin aikoihin kuulin myös Inan komeaa ajoa vastakkaiselta vuorelta. Istuskelin ja ihailin maisemia ja kuuntelin ajoja. Pientä jännitystä tuli ilmaan, kun Nöpön ajo nousi vuoren päälle ja samaan aikaan sinne kaarteli myös merikotka. Sieltä ajo kuitenkin palasi ja ajuri näytti olevan edelleen hyvässä iskussa. Jossain vaiheessa jänis onnistui eksyttämään Nöpön ja otin sen kiinni ja päästin huilimaan.

Velipoika Late oli seuraavana ajovuorossa. Yritin vedättää Latea toiselle alueelle, mutta tavoilleen uskollisena se kuitenkin teki taas oman päänsä mukaan ja sai ajon vain 300 metriä siitä kohdasta, mistä Nöpö jäniksen nosti. Laten jänis pyöri aluksi pienesti muutamassa puskassa ja siellä sen useamman kerran näinkin. Kelin kuivuessa Late lopulta hukkasi ajettavansa. Ina oli löytänyt myös uuden ajettavan, ajo kaartelia kauniisti vastakkaisella vuorella ja se katkesi pian  haulikon laukauksen jälkeen. Tiesin Kjellin saaneen saalista.

Päivän edetessä sää alkoi lämmetä. Aurinko porotti siniseltä taivaalta ja puolenpäivän aikaan oli jo T-paita keli, mittarin näyttäessä +22C. Pikkuhiljaa porukka kertyi samalle nuotiolle tulistelemaan ja jutuista kävi ilmi, että kaikki koirat olivat ajelleet. Todistetuksi oli tullut myös, että saarella on ”Masse Hare”.

Illalla innostuimme käymään ”paikallisessa” yhdellä. Moni meistä pelasi biljardia pitkästä aikaa vuosien tauon jälkeen. Mika osoitti pelaajan otteensa ja sen, että aikaa on vietetty tämän pelin parissa jokunen hetki. Yöllinen  kävelymatka ”kotiin” meni pitkästä matkasta huolimatta huomaamatta. Matkan aikana tulivat tutuiksi Takalasi-Heikki, Tupamäen ohjastajataidot sekä se, miksi kannattaisi ajoissa opetella englannin kieli. Useimmista tarinoista piti huolen Antti ja niitä väritti hieno Etelä-Pohjanmaan murre. Voisi sanoa, että jos nauru laskettaisiin haukuksi ja kotimatka ajoksi niin yleisvaikutusnumeroksi olisi tullut täysi Kymppi, niin katkeamattomasti nauru raikui koko matkan.

Ajot jatkuvat

Sunnuntaiaamuna olimme jälleen liikkeellä ani varhain. Norjalaiset kaverit kävivät morjenstamassa meitä ja onnittelivat paikan valinnasta –olimme asettuneet Kjellin kanssa saaren parhaille jänismaille ja sehän meille sopi! Molempien koirien ajot lähtivätkin nopeasti.

Tuona aamuna piirtyi muistiini näkymä, jota en tule koskaan unohtamaan:  Nöpön ajo lähti alhaalta laaksosta, mutta nousi pikkuhiljaa ylös vuorelle. Aurinko nousi vuoren takaa ja piirsi vuoren jyrkän sivuprofiilin tarkasti. Nöpö näkyi siluettina täydessä ajossa korkealla juuri tässä reunassa. Näky oli uskomattoman hieno!

Illalla auringon laskiessa söimme erikoisen hyvää hirvikeittoa. Illalla, kuten kaikkina muinakin iltoina, pääroolissa olivat keskustelut beaglestä, jalostuksesta ja koesäännöistä. Illan pimetessä jutut sen kun paranivat ja nauru raikui. Pälsykin oli saanut Rajajoki -ottelun oteltua ja matkassa oli myös Erkki –Pelimerkki, yhtä ykköstä rikkaampana,  kun he saapuivat iltalautalla Soroyalle. Eetu oli myös tietenkin matkassa.

Maanantaina metsästysmaastot alkoivat olla jo tutumpia ja koko porukka ryhmittyi jahtiin eripuolille maastoja. Aamulla meri nosti sankan sumun ja välillä tuntui kuin olisi ajellut pilvien päällä. Pääsin päivän aikana kuulemaan Sorin hyvää ajoa ja Sällikin vei jänistä mallikkaasti. Mikan Aatu ajoi rinteessä ja Late eksyi mukaan ajoon. Alhaalta oli mukava seurailla kun yhtä aikaa pitkiä aikoja näki ajettavan ja ajajat –Soraya lunasti lupauksiaan!  Meikäläisen passatessa alhaalla, kuului vuoren päältä Mikan huuto -Jänis vasemmalla. Siinähän tosiaan jänis istui ja jäi pataan laitettavaksi. Tuolle päivälle tuli muutama muukin saalis ja niinpä illalla syötiin Soroyan jänistä. Ja se olikin sitten niin hyvää!

Teatterissa

Tiistaille suunniteltiin Astalan ajoja.  Olin katsellut maaston maanantaina valmiiksi ja suuntasin siis sinne. Paikalle saapuessa päästin Nöpön autosta ja alta minuutissa oli ajo päällä. Jäniksen oli täytynyt olla vielä syömässä ja se karkkosi, kun ajoin autolla sen ruokapöydälle. Tuuli oli tuona aamuna todella kovaa, varsinkin tuossa rinteessä. Osa ajosta oli kuulumattomissa ja hukka tuli kallioiselle vuorenhuipulle, jonka yli kävi tuuli voimakkaasti. Odottelin erän täyteen ja vaihdoin koiraa. Laten jutuista viisastuneena talutin sen kytkettynä useita satoja metrejä ohi Nöpön ajoalueen. Se aloitti työskentelyn nyt jo neljäntenä aamuna virkusti, mutta sille epätyypilliseen tapaan, se kävi välillä minuakin jututtamassa. Puolen tunnin kuluttua näin Laten kuitenkin palanneen lähelle lähtöpaikkaa, missä se perkkasi tien reunaa. Istuin korkealla vuoren rinteellä ja Late oli alhaalla laaksossa. Tuntui kuin olisin istunut teatterin katsomossa. Haku kulkeutui tiheään vaivaiskoivupensaaseen. Samassa sieltä tuli jänis,  joka vaihtoi hiipimällä toiseen puskaan. Late osui jälkeen ja näytelmä alkoi. Erinäisten vaiheiden ja kiivaiden ajopöläytysten jälkeen tiesin varmasti,  missä kahdessa puskassa olivat Laten ajojänikset! Samalla, kun Late ajoi kolmatta jänistä, kaksi aikaisempaa ajojänistä oli jo lähtenyt laaksosta. Laskujeni mukaan ajossa oli viisi eri jänistä, joista sain kymmeniä näköhavaintoja. Olin aivan pyörällä päästäni. Samaan soppaan ilmestyi noin kanahaukan kokoinen haukka, joka iski kuusi kertaa Latea kohti korkealta. Noin puoli metriä ennen Laten selkää, sillä meni kuitenkin sisu kaulaan ja se koukkasi takaisin ylös. Tuon erän aikana taivaalle ilmestyi vielä kaksi merikotkaa, jotka kiljuivat toisilleen ja läpsivät toisiaan vastakkain siivillään.

Luontoelämyksiä ja uskomattomia maisemia tarjosi tämä teatteri. Loppuerässä hukka ajautui kohtaan, jossa tiesin yhden laskemistani viidestä jäniksestä olevan ja niinhän se sieltä lähti taas näkölähdöllä. Ihmeellinen päivä totta tosiaan!

Koirat olivat autossa ja olin tulossa pois, kun törmäsin yhdeksään nykypäivän cowboihin, jotka ohjastivat  1500 poron tokkaa yli vuorien kohti lauttarantaa,  josta ne kuljetettiin mantereelle talvilaitumille. Etelänmies pyöritteli silmiään porojen ”virratessa” yli vuorien ja laaksojen.

Iltapäivällä tulisteltiin nuotiolla pitkään ja jokaisella oli monta uutta tarinaa kerrottavanaan. Pelimerkki soitti vielä nuotiohetkelle taustamusiikkia.

Illalla laskettiin Astalan ajojen pisteet ja lähdettiin Hasvikin ravintolaan syömään Soroyan poropataa. Ruoka oli uskomattoman hyvää, mutta niin vain jouduttiin myöntämään, ettei meidän talon ruuat hävinneet sille piiruakaan.  Pistelaskun jälkeen voitiin todeta, ettei ehkä paras koira voittanut tämän vuoden Astalan ajoja, mutta taatusti onnekkain.

Kotimatkalle

Hasvikin ravintolan ruotsalainen kokki oli ilmennyt kovaksi merikalastajaksi. Kjell saikin häneltä kutsun lähteä tutustumaan ison kalan kalastukseen. Meidän muiden ollessa vielä jänishommissa Kjell kalasti noin 120 metrin syvyydestä komean kokoisia turskia ja seitejä. Niinpä keskiviikkona, auringon laskiessa,  ruokana oli tuoretta seiti- ja turskafilettä paistettuna. Enpä siihen sano muuta kuin, että voi mahoton, kun oli hyvää!

Keskiviikkona ilmassa oli jo viimeisen metsästyspäivän haikeutta. Toisaalta kokemuksia oli tähän mennessä kertynyt useammankin reissun edestä.

Kiitokset kaikille mukana olleille! Naurua piisasi ja mukavaa oli. Ja kaiken lisäksi saarella oli Masse hare! Ensi vuonna uudelleen –mutta MINNE –suunnitelma on jo itämässä…